
Tverinkarjalaisten ystävät ry perustettiin tammikuussa 1994, mutta jo syksyllä 1993 oli pidetty suunnittelukokous akateemikko Pertti Virtarannan aloitteesta ja innostamana. Kielentutkijana Virtaranta oli jo 1950-luvulla löytänyt Tverin alueelta sinne aikoinaan Laatokan pohjoispuolelta muuttaneiden karjalaisten jälkeläisiä. Yhdessä puolisonsa Helmin kanssa hän oli tallentanut ja tutkinut tverinkarjalaisten kieltä ja perinteitä sekä julkaissut niistä kirjoja.
Tverinkarjalaisten ystävien puheenjohtajana toimi ensimmäiset 15 vuotta Erkki Hatakka. Hänen jälkeensä puheenjohtajia ovat olleet Tapio Mustonen, Kalevi Rajala ja Ari Burtsoff. Vuonna 2020 puheenjohtajaksi valittiin Lauri Railas.
Yhdistyksen keskeisenä tehtävänä on edistää eri tavoin tverinkarjalaisten kielen ja kulttuurin säilymistä ja kehittämistä. Oppikirjojen ja karjalankielisten kirjojen julkaisemista tuetaan mahdollisuuksien mukaan.
Tietoa tverinkarjalaisista on levitetty kertomalla tverinkarjalaisista monissa tilaisuuksissa ja kierrättämällä yhdistyksen valokuvanäyttelyä eri puolilla Suomea. Näyttelyn kuvat on ottanut kunniajäsen ja ahkera Tverin Karjalan kävijä Martti Malinen.
Tärkeänä toimintana ovat niin ikään ystävyysvierailut. Joka vuosi, kun olosuhteet ovat sen sallineet, on järjestetty matka Tverin Karjalaan. Aina tilaisuuden tullen olemme myös pyrkineet kutsumaan tverinkarjalaisia vieraita Suomeen.
Pertti ja Helmi Virtarannan rahasto
Yhdistys kerää rahastoon varoja muun muassa myymällä kirjoja eri tapahtumissa ja verkkokaupassa. Rahastoon ohjataan myös kaikki yhdistykselle tulevat lahjoitukset. Rahastosta myönnetään stipendejä mm. tverinkarjalan opiskeluun ja kielen elvyttämiseen.
Yhdistyksen hallitus vuonna 2023
Lauri Railas, Helsinki – puheenjohtaja: lauri[at]railas.fi
Susanna Tavi, Vantaa–Joensuu – varapuheenjohtaja
Elina Hatakka, Espoo
Päivi Hytönen, Helsinki – Facebook-sivujen ylläpitäjä
Leena Joki, Vantaa – jäsensihteeri: yhdistys@tverinkarjala.fi
Kirsti Kosonen, Kitee
Ritva Lampivuo, Helsinki
Henna Massinen, Helsinki–Joensuu – yhteydenpito yliopistoihin
Marja Torikka, Espoo – rahastonhoitaja: yhdistys@tverinkarjala.fi
Milla Uusitupa, Joensuu
Liity jäseneksi
Tule mukaan toimintaan ja tutustu läheisiin kielisukulaisiimme tverinkarjalaisiin. Voit liittyä jäseneksi lähettämällä liittymistiedot (nimi, sähköpostiosoite, osoite ja puhelinnumero) jäsensihteerille tai rahastonhoitajalle, niin saat maksuohjeet. Jäsenmaksu on 25 €/henkilö tai 100 €/yhteisö. Opiskelijan jäsenmaksu on 10 €.
Tilinumero on FI66 5680 0040 2213 98

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR)
EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) astui voimaan 25.5.2018 ja vaikuttaa myös Tverinkarjalaisten ystävät ry:n tiedotukseen ja yhteystietojen hallintaan. Yhdistyksemme jäseniksi liittyneiden yhteystiedot ovat hallussamme. Yhdistyksellä on luettelo jäsenistä, heidän osoitteensa, sähköpostiosoitteensa ja osittain myös heidän puhelinnumeronsa. Näitä tietoja käytetään ainoastaan yhdistyksen toimintaan liittyvässä viestinnässä, eikä niitä luovuteta ulkopuolisille. Tiedot ovat jäsensihteerin ja rahastonhoitajan hallussa. Mikäli haluaa säilyttää tietonsa ja jäsenyytensä yhdistyksessä edelleen, ei tarvitse tehdä mitään. Omia tietojaan voi kysellä tai halutessaan poistua listalta tai jäsenyydestä ottamalla yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen yhdistys@tverinkarjala.fi.