Vuoden 2024 vuosikokous pidettiin jälleen Helsingissä ja jo tutuksi tulleessa Vltava-ravintolan Havel-salissa. Tunnustuspalkinnon saanut Riikka Iso-Ahola kertoi tverinkarjalan osuudesta väitöskirjassaan Kaunokirjallisuutta karjalaksi. Vilkkaan keskustelun jälkeen nautittiin kahvin ja teen kanssa Marielka-leivos. Tilaisuuden esitelmän piti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran FILTER-akatemiahankkeen tutkimusavustaja Jakob Lindström. Aiheena oli Tverinkarjalainen kansanrunousaineisto Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmissa. Esitelmä herätti paljon kysymyksiä ja keskustelu…
Tekijä: admin
Yhdistyksen tunnustuspalkinnot tverinkarjalan tutkijoille: FT Riikka Iso-Ahola, FT Henna Massinen ja FT Susanna Tavi
Viralliset yhteydet Venäjän karjalaisjärjestöihin ovat valitettavasti edelleen poikki, ja siksi yhdistys ei voi jakaa stipendejä Tverin alueelle, jonne ennen vuotta 2022 stipendejä jaettiin. Sen sijaan olemme päättäneet myöntää tunnustuspalkintoja nuorille Suomessa toimiville tutkijoille, joilla on tuoreita tieteellisiä julkaisuja tverinkarjalan alalta. Yhdistyksen hallitus päätti vuoden ensimmäisessä kokouksessaan myöntää palkinnot kolmelle tutkijalle: Riikka Iso-Aholalle 1 000 euroa…
Lastenkirjojen jakamistempaus Karjalan kielen viikolla 2023
Tverinkarjalaisten ystävät ry, Itä-Suomen yliopiston Karjalan kielen elvytyshanke ja Karjalan Sivistysseura jakoivat yhteistyössä Šuuri kondie sekä Milan perehen päivä -kirjoja Karjalan kielen viikolla marraskuussa. Kirjoja jaettiin päiväkotiryhmiin pääkaupunkiseudulla sekä niitä oli mahdollista noutaa itse Joensuusta ja Helsingistä. Kirjapakettien vastaanottajat saivat myös linkit Itä-Suomen yliopiston Karjalan kielen elvytyshankkeen aloitteestamme toteuttamaan etäsatuun Kolme pientä poččista. Projekti toteutui…
Kesä 2023 Tverin Karjalassa
Vaikka emme pysty pitämään yhteyttä entiseen tapaan tverinkarjalaisiin ystäviimme, saamme kuitenkin jotain tietoa tapahtumista. Peroskoissa julkaistava karjalankielinen lehti Oma Mua kertoo myös sisarkarjalaistensa kuulumisia. Lehden digitaalisen version voi tilata Karjalan Sivistysseuran kautta ja se tulee keskiviikkoisin sähköpostiin. Monia lehden artikkeleita Sivistysseura myös julkaisee Uutisčuppu/Uudisčuppu-kanavallaan. Ilahduttavaa on huomata Oma Mua -lehden kirjoituksista, että Karjalan tasavallasta vieraillaan…
Vuosikokous 2023
Vuoden 2023 vuosikokous pidettiin Joensuussa Carelicumin auditoriossa 18.3.2023. Kokoukseen pystyi osallistumaan vain paikan päällä, sillä tällä kertaa emme turvautuneet Teams-sovellukseen. Tilaisuus alkoi hallituksen jäsenen tohtori Henna Massisen esitelmällä tverinkarjalaisista eläimennimistä. Suunnitelmissa oli toinenkin esitelmä, mutta sairaustapauksen takia se siirtyy toiseen kertaan. Esitelmä herätti runsaasti keskustelua. Esitelmän jälkeen kuulijat nauttivat kahvista tai teestä ja Lumme-kahvilan mahtavista…
Kuulumisia Tverin Karjalasta vuodelta 2022
Alkuvuonna oli monen tverinkarjalaisten ystävän mielessä ollut aikomus matkailla kesäaikaan Tverin Karjalassa. Helmikuun 24. päivänä tilanne muuttui – enää ei naapuriin tehnyt mieli mennä. Myös yhteydenpito hankaloitui. Onneksi Tverin alueella järjestetyistä tapahtumista saatiin tietoa Petroskoissa julkaistavasta Oma Mua -lehdestä. Sen tverinkarjalaisia koskevia artikkeleita on Karjalan Sivistysseurakin julkaissut kiitettävästi Uutisčuppu/Uudisčuppu-ajankohtaiskanavallaan. Seuraavat tiedot pohjautuvat pääasiassa näihin lähteisiin….
Tverinkarjalaisten ystävät ry julistaa haettavaksi kaksi 1500–2000 euron stipendiä
Hakuaika 1.11.2022–16.1.2023. Stipendit on tarkoitettu tverinkarjalaa, tverinkarjalaista kulttuuria tai Tverin Karjalan historiaa käsitteleviä pro gradu- tai kandidaatintutkielmia varten. Hakemuksessa (1–2 sivua) tulee ilmoittaa seuraavat asiat: Hakijan nimi, arvo, sähköpostiosoite ja postiosoite Mihin tarkoitukseen apurahaa haetaan ja sen esittely Pankkitilin numero mahdollisen apurahan lähettämistä varten Mahdollisen suosittelijan arvo, nimi ja sähköpostiosoite. Lisätietoja antaa tarvittaessa Susanna Tavi osoitteessa…
Ystävämmme Zoja Turičeva lähti tuonilmaisiin
Monia tverinkarjalaisten ystäviä koskettava suru-uutinen Tveristä saatiin kesäkuun lopulla. Tverinkarjalaisten kielen ja kulttuurin monitoimija, matkaopas ja hallintohenkilö Zoja Turičeva oli kuollut kesäkuun 25. päivänä. Nelikymppisen tietotekniikan insinöörin, Zoja Turičevan kohtalo tuli 1990-luvun alussa kesälomalla käännekohtaan, kun hän Puasinkoin kotikylässä pihaa haravoidessaan kohtasi kielentutkija Pertti Virtarannan. Virtaranta yöpyi matkoillaan tien toisella puolella olevassa Beljakan talossa. Monet…
Tverinkarjalaisten ystävät Karjalaisilla kesäjuhlilla Raumalla 18.–19.6.2022
Tverinkarjalaisten ystävien Facebook-sivuilla ahkerasti tiedottava Päivi Hytönen kertoo, millaista oli olla jakamassa tietoa kaukaisista karjalaisista: Yhdistyksestä osallistui neljä hallituksen jäsentä Karjalan Liiton järjestämille perinteisille Karjalaisille kesäjuhlille, jotka tänä vuonna pidettiin Raumalla. Juhlilla saatiin Karjalaiselle torille toripöytä luovutetun Karjalan alueiden yhdistysten vierestä, mikä olikin hyvä paikka. Ohikulkijat pysähtyivät kuuntelemaan Tverin Karjalan kielen ja kulttuurin ja erityisesti…
Vuosikokous 2022
Vuoden 2022 vuosikokous pidettiin hybridinä Karjalan Sivistysseuran tiloissa Helsingin Katajanokalla ja Teams-sovelluksen välityksellä 19.3.2022. Ennen varsinaista kokousta kuultiin tutkijatohtori Elina Niirasen esitelmä akateemikko Pertti Virtarannan tutkijankuvasta ja hänen sodanaikaisesta kirjeenvaihdostaan. Esitys herätti harvalukuisessa kuulijajoukossa vilkasta keskustelua. Esitelmän jälkeen vuorossa olivat viralliset asiat. Vahvistettiin tilinpäätös, hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus ja vahvistettiin toimintasuunnitelma sekä talousarvio vuodelle 2022. Jäsenmaksut…